tiistai 22. maaliskuuta 2011

Toimintakertomus 2010


HELVARY ry:n toimintakertomus 2010



Perusajatus
HELVARY toimii helsinkiläisten vanhempainyhdistysten yhteistyöelimenä. Helvary edistää vanhempainyhdistysten, koulujen, opetushallinnon ja päättäjien välistä yhteistyötä sekä edustaa kaikkia koululaisten vanhempia kaupungin suuntaan.  Helvary tuo esille vanhempainyhdistysten ja vanhempien kannanottoja koulutusta ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä. Vuonna 2010 HELVARY keskittyi  kodin ja koulun välisen kommunikaation edistämiseen Laadukasta kodin ja koulun välistä yhteistyötä  helsinkiläisessä koulussa –kilpailu avulla.

Yhdistys
Helvaryn johtokuntaan kuuluivat vuonna 2010 Anitta Aksela (siht. ja rahastonhoitaja), Sirpa Norvio, Elina Roine,  Tuula Ruokonen (vpj.), Merja Suominen, Tuija Tikkanen (pj.) ja Hannele Wegge. Johtokunta kokoontui vuonna 2009 yhteensä 8 kertaa.  HELVARYllä oli jäsenyhdistyksiä  vuoden 2010 lopussa 49.


Yhteistyö ja toiminta

1. Helsinkiläiset vanhempainyhdistykset (ks. myös HELVARYn kilpailu, Tukevasti-hanke)

Helvary on vanhempaintoiminnan helsinkiläinen kattojärjestö ja asiantuntija. Toimintavuoden aikana jäsenyhdistykset ovat konsultoineet Helvarya monista asioista.

HELVARY järjesti vuonna 2011 kaksi tilaisuutta vanhempainyhdistyksille: ”Tukevasti alakoulusta yläkouluun” (17.2. ks. Tukevasti-hanke) ja ”Hyviä käytäntöjä kilpailukouluilta 10.11. klo 18.00, jossa HELVARYn kilpailun voittajakoulunedustajat kertoivat ideoita kodin ja koulun yhteistyöstä.


2. HELVARYn kilpailu: Laadukasta kodin ja koulun yhteistyötä helsinkiläisessä koulussa

Pohjois-Haagan ala-asteen koulu voitti HELVARY:n kilpailun, jolla etsittiin "Laadukasta kodin ja koulun yhteistyötä helsinkiläisessä koulussa".

Kilpailu kesti koko lukuvuoden 2009 – 2010. Kilpailun tavoitteena oli innostaa koulua ja vanhempia tekemään laadukasta yhteistyötä. Kilpailussa etsittiin myös toimivia yhteistyöideoita ja -malleja, joita toiset koulut voisivat hyödyntää. Kilpailussa oli mukana 15 kovatasoista koulua. Kilpailun yhteistyötahot olivat Klaari eli Helsingin sosiaaliviraston ehkäisevä päihdetyö sekä Suomen Vanhempainliitto sekä  Helsingin opettajien ammattiyhdistys, joka myös suositteli kilpailua jäsenilleen.

Kilpailuraatiin kuuluivat erityisasiantuntija Tuija Metso (Suomen Vanhempainliitto), johtokunnan jäsen Outi Suortti (Suomen Vanhempainliitto), erityissuunnittelija Päivi Kuusela (Klaari, nuorten ehkäisevä päihdetyö Helsingissä), opettaja Päivi Seiskari (Helsingin opettajien ammattiyhdistys HOAY) ja johtokunnan jäsen Merja Suominen (HELVARY). Raadin sihteerinä toimi lehtori Tuija Tikkanen, HELVARYn pj.

Raadin perustelujen mukaan Pohjois-Haagan läksytempaus on konkreettinen malli, jonka voi siirtää sellaisenaan muihin kouluihin. Lisäksi koululla on muitakin hyviä käytäntöjä, kuten kouluruokamaistiaiset vanhempainyhdistyksen vuosikokouspäivänä (hyvä tapa saada ihmisiä mukaan), vanhempainyhdistyksen infopaketti elokuussa vanhemmille, perinteiseen vanhempainyhdistyksen rahankeruupäivään (Helmimarkkinat) on tuotu globaali näkökulma: jokainen luokka antaa Helmimarkkinoiden tuotostaan 10% tai enintään 40 euroa koulun kummioppilaan srilankalaisen Dusanthin tukemiseen.

Kilpailun palkinnonjakotilaisuus järjestettiin Pohjois-Haagan ala-asteen koulussa tiistaina 24.8. klo 9.00. Apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen piti juhlapuheen. HELVARYn puheenjohtaja Tuija Tikkanen luovutti HELVARYn kiertopalkinnon ja kunniakirjan koulun edustajille. Koulun kiitospuhe oli neliosainen: rehtori Esa Tammi, johtokunnan pj. Reeli Karimäki, vanhempainyhdistyksen pj. Laura Kulikoff ja oppilaskunnan hallituksen edustajat Riikka Seppälä ja Ronja Välikangas kertoivat kukin oman näkökulmansa kodin ja koulun yhteistyöstä. Oppilaiden yhteislaulu raikui juhlasalissa, ja oppilaat saivat jäätelöä jälkiruuaksi lounaalla.

Kilpailu sai myönteistä julkisuutta lehdistössä, mm. Helsingin Sanomissa, Vartissa ja Helsingin johtokuntauutisissa. Ylen aikainen haastatteli puheenjohtaja Tikkasta 24.8. Lisäksi kilpailun tuloksista on kerrottu mm. opetusvirastotapaamisessa ja koulutustilaisuudessa ”Kodin ja koulun yhteistyön laatu” 21.10.

Kilpailussa tunnistettuja muidenkin koulujen hyviä käytäntöjä on jaettu HELVARYn tiedotteissa ja blogissa sekä 10.11. tilaisuudessa ”Hyviä käytäntöjä kilpailukouluilta”.


 3. Opetusvirasto

HELVARyn ja opetusviraston johdon yhteiskokoukset ovat jatkuneet säännöllisinä kaksi kertaa vuodessa. HELVARYn johtokunta tapasi Helsingin opetusviraston johdon maanantaina 25.1. klo 17 - 19. ja tapaamisen aiheena oli palveluverkon supistukset.

6.9.2009 kello 17 – 19 HELVARYn ja opetusviraston johdon tapaamisen aiheena oli mm. tilavuokrien muodostuminen. Lisäksi esittelimme HELVARYn kilpailun tuloksia.

Puheenjohtaja Tikkanen oli yhtenä kouluttajista opetusviraston järjestämässä koulutustilaisuudessa ”Kodin ja koulun yhteistyön laatu 20.10.  Koulutustilaisuus oli tarkoitettu peruskoulujen rehtoreille sekä johtokuntien ja vanhempaintoimikuntien edustajille. Koulutuksen on tarkoitus jatkua vuonna 2011.


4.  HOAY
Helsingin opettajayhdistyksen kanssa yhteistyötä on jatkettu. HOAY  suositteli HELVARYn kilpailuun osallistumista opettajajäsenilleen ja kouluille.

5. Opetuslautakunta
Opetuslautakunnan puheenjohtaja Pia Pakarinen vieraili HELVARYn kokouksessa 23.9. klo 17.30. Keskustelun aiheena oli Helsingin kaupungin budjetti. budjetista, tilakeskuksen rooli ja vuokrien määräytyminen ja aloituspaikkojen vähyydestä ammatillisella puolella.


6. Suomen Vanhempainliitto

Suomen Vanhempainliitto on Helvaryn kattojärjestö, joten Helvary välitti toimintavuonna jäsenyhdistyksilleen monenlaista tietoa Vanhempainliiton tapahtumista, lausunnoista, Laatuaineistosta jne. Lisäksi Helvaryn johtokunnan jäsenet toimivat Vanhempainliitossa ja ovat mukana kehittämässä sitä koko Suomen vanhempainyhdistysten kattojärjestönä ja vaikuttajajärjestönä.

HELVARYn edustajia osallistui 6.3. Vanhempainyhdistystoiminnan kehittämispäivään Helsingissä ja  Alueyhdistysten neuvottelupäivään Jyväskylässä 20.3.

Suomen Vanhempainliiton edustajiston kokouksessa 30.11.2011 valittiin Vanhempainliiton edustajistoon kaudeksi 2011– 2012  Anitta Aksela jatkamaan ja  Elina Roine uutena. Samassa kokouksessa valittiin Tuija Tikkanen jatkamaan edustajiston puheenjohtajana.

HELVARY oli Vanhempainliiton kanssa mukana pääkaupunkiseudun tehostetun ja erityisen tuen kehittämisverkosto sekä oppilashuollon kehittämisverkosto järjestävät Opi ja kasva -messuilla 10.11.2010 Wanhassa Satamassa Helsingissä.


7. Muut alueyhdistykset

Helvary on verkostoitunut muiden alueyhdistysten kanssa. Yhteydenpito on säännöllistä, mm. Vanhempainliiton avainhenkilötapaamisissa.

HELVARY järjesti 5.10. Kaisaniemen koululla alueyhdistysten tapaaminen, jossa mukana oli Vanvaryn, KoKoEspoon ja Järvenpään vanhempainverkoston edustajia. Keskustelun aiheina oli mm. yhteistyön vahvistaminen.


8. Klaari
Helsingin kaupungin ehkäisevä päihdetyö Klaari on mukana kilpailussa HELVARYn yhteistyötahona.


9. Tukevasti-hanke
Helsingin kaupungin syksyllä 2009 käynnistyneen monitoimijaisen Helsingin kaupungin Tukevasti-hankkeen tarkoituksena on tukea lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointia kuudennelta seitsemännelle luokalle siirryttäessä. HELVARYstä Anitta Aksela  oli  hankkeen ohjausryhmässä. Helvary järjesti Tukevasti-hankkeen kanssa vanhemmille tilaisuuden ”Tukevasti alakoulusta yläkouluun” 17.2. klo 18.00. Alustajana oli projektisuunnittelija Terhi Rapeli, ja tilaisuudessa pohdittiin mm. sitä, miten vanhemman rooli muuttuu, kun lapsi siirtyy alakoulusta yläkouluun ja mitä tukea vanhemmat kaipaavat yläluokille tultaessa ja mitä vanhemmuus tarkoittaa yläluokilla.


10. Vaikuttaminen
Helvary vaikuttaa keskustelemalla aktiivisesti em. yhteistyötahojen kanssa ja tuomalla vanhempien näkemyksiä toisaalta päätöksentekijöille ja valmistelijoille ja toisaalta kouluille.

Myös vuonna 2010 ns. koulusäästöt huolestuttivat vanhempia, ja HELVARYn vuosikokous 2010 antoi julkilausuman ”Vanhemmat vaativat aluekuulemisia” (1.3.2010) palveluverkon supistuksista.  HELVARY vastusti palveluverkon leikkauksia, koska pohjatyössä ei ollut kuultu alueen toimijoita systemaattisesti. Kannanotossa HELVARY vaatikin, että Palveluverkkotyöryhmän ehdotus yhteistoimintamalliksi otetaan heti käyttöön palveluverkon tarkistuksessa ja kehittämisessä, osana toiminnan ja talouden vuotuista suunnittelua. Palveluverkkotyöryhmän malli oli asukaslähtöinen ja poikkihallinnollinen. Alueiden asukkaita on siis kuultava perusteellisesti, ja asukkaiden tulee saada kehittää omaa aluettaan kokonaisuutena. Lisäksi mallissa kuullaan kaikkia alueen toimijoita. – Kannanotto sai myönteistä palautetta, ja opetusviraston mukaan tulevat palveluverkon tarkistukset tullaan tekemään alueellisesti.

Lisäksi HELVARY oli mukana julkilausumassa, jossa vastustettiin lapsiin ja nuoriin kohdistuvia säästöjä (www.adressit.com/palveluverkko2010). HELVARYn mielipidekirjoitus ”Kaupunkia tulee kehittää lasten hyvinvoinnin ehdoilla” julkaistiin Helsingin Sanomissa 17.5.2010


11. Tiedottaminen
Jäsenyhdistyksille lähetettiin vuoden aikana 6 kappaletta HELVARY-tiedotteita. Blogi oli käytössä.  Tiedotuksen työnjakoa kehitettiin, mutta tiedottamisen kehitystyö jatkuu.


Edustukset
Anitta Aksela, Kontulan ala-asteen koti- ja kouluyhdistys, Vanhempainliiton edustajiston jäsen, Klaari-yhteyshenkilö, Tukevasti hankkeen ohjausryhmän jäsen
Sirpa Norvio Sakarinmäen koulu
Elina Roine Herttoniemenrannan koulu
Tuula Ruokonen, Yhtenäiskoulu
Merja Suominen Oulunkylän yläaste, Suomen Vanhempainliiton johtokunnan varapuheenjohtaja
Tuija Tikkanen Suomen Vanhempainliiton edustajiston pj., Vanhempainliiton viestintätoimikunnan pj., Vanhempainliiton strategiatoimikunnan ja vaalitoimikunnan jäsen, Käpylän peruskoulu
Hannele Wegge, Kaisaniemen ala-aste

-------



Ei kommentteja: