maanantai 15. joulukuuta 2014

KANNANOTTO 15.12.2014

VANHEMPIEN OSALLISTAMINEN PALVELUVERKKOTARKASTELUUN EI TOTEUDU

Tänä vuonna eri puolilla Helsinkiä kuntalaiset ovat kritisoineet perustellusti palveluverkkotarkastelun prosessia, sillä toisin kuin Helsingin strategiaohjelmassa 2013-2016 luvataan, asukkaiden kuuleminen on ollut näennäistä eikä kuulemista ole hyödynnetty asioiden valmisteluvaiheessa.

Helsinkiläisiä vanhempia edustava yhdistys Helvary on tarjonnut opetusvirastolle toistuvasti yhteistyömahdollisuutta palveluverkkotarkastelun prosessin kehittämisessä. Turhaan. Opetusvirasto on valmistellut keskeiset linjaukset ja tavoitteet kokonaan vanhempia kuulematta.

Helsingin kaupungin Opetuslautakunta käsittelee 16.12.2014 palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksia ja tavoitteita osana tulosbudjetin valmistelua. Opetuslautakunnan esityksen päätösehdotuksena esitetään kohdassa perusopetus: “1) Kaupungin järjestämä suomenkielinen perusopetus kootaan hallinnollisesti yhtenäisiin peruskouluihin, joissa on kaikki vuosiluokat. Suomenkielisessä peruskoulussa on vähintään 500 oppilasta.” Perusteluissa ei mainita, että nykyisellään Helsingin peruskouluista yli 60% on alle 500 oppilaan kouluja eli vaikutus kaupungin palveluverkkoon on hyvin laaja. Mainitsematta jätetään myös se oleellinen muutos, että jos hallinnollisia yhdistämisiä lähdetään toteuttamaan esityksen mukaisesti, voidaan tulevaisuudessa koulujen sivutoimipisteitä lakkauttaa vain suomenkielisen jaoston päätöksin.

Lapsiperheiden eli asukkaiden vaikuttamismahdollisuudet kouluverkkoon muuttuvat merkittävästi, koska päätökset koulujen sivutoimipisteiden lakkauttamista eivät enää etene poliittisissa luottamuselimissä. Käytännössä opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston esityslistat tulevat julkisiksi 3 vuorokautta ennen kokousta -- vanhemmille ja asukkaille jää siis aikaa viikonlopun verran koota rivinsä ja puolustaa etujaan kouluverkkoasioissa.

Helvary peräänkuuluttaa myös lapsivaikutusten arviointia päätöksentekoon. Opetus- ja kasvatusalan järjestöt vaativat, että lapsivaikutusten arviointi kirjataan lainsäädäntöön, jotta vältettäisiin edellisen taloudellisen laman virheiden toistaminen. Lähipalvelujen karsinta ja palvelujen tehostaminen vaikuttaa merkittävästi lasten arkeen. Toistaiseksi ei ole ollut saatavilla tietoa lapsivaikutusten arvioinnista Helsingin palveluverkkotarkastelun osalta.

Helvary haluaa myös muistuttaa uusien opetussuunnitelmien sisältämästä nykyistä laajemmasta kodin ja koulun välisen yhteistyön toteuttamisvelvoitteesta: “Huoltajien osallisuus sekä mahdollisuus olla mukana koulutyössä ja sen kehittämisessä on keskeinen osa koulun toimintakulttuuria. Kodin ja koulun yhteistyö vahvistaa kasvatuskumppanuutta ja lisää oppilaan, luokan ja koko kouluyhteisön hyvinvointia ja turvallisuutta.“

Helvary toivoo nykyistä tiiviimpää yhteistyötä kaupungin eri tahojen kanssa, koska uskoo sen olevan kaikkien osapuolten etu ja toteuttavan niitä linjauksia, joilla kotikaupunkiamme parhaillaan kehitetään yhä paremmaksi paikaksi asua, kouluttautua, työskennellä ja kuluttaa.



LISÄTIETOA
Helvary on Suomen vanhempainliiton alueyhdistys, joka edustaa yli 50:n helsinkiläisen peruskoulun vanhempainyhdistystä. Helvary:n puheenjohtaja Tuija Tikkanen, tuija.tikkanen@eduvantaa.fi, puh. 040 743 5695.

Tutustu Helvaryn 15.12.2014 opetuslautakunnan jäsenille toimittamaan materiaaliin:
https://drive.google.com/file/d/0B93aPE_MsEQxcjFCM1dpalFjSGc/view?usp=sharing