torstai 25. syyskuuta 2014

Tähtikoulu 2015 -kilpailun säännöt

TÄHTIKOULU 2015 – PARASTA KODIN JA KOULUN YHTEISTYÖTÄ PÄÄKAUPUNKISEUDULLA LUKUVUONNA 2014 – 2015


Me opetusalan ammattilaiset sekä vanhemmat olemme yhtä mieltä siitä, että hyvällä kodin ja koulun yhteistyöllä edistetään koulujen kasvatus- ja opetustyötä, lasten ja nuorten hyvinvointia sekä koulujen kehittämistä. Haluamme levittää hyviä käytäntöjä ja saada aikaan keskustelua kodeissa, kouluissa ja vanhempainyhdistyksissä laadukkaasta kodin ja koulun yhteistyöstä.

TÄHTIKOULU 2015 -kilpailu on avoin kaikille perusopetuksen kouluille, lukioille ja toisen asteen oppilaitoksille pääkaupunkiseudulla. Kilpailu julistetaan Kodin ja Koulun päivänä 26.9.2014.

Kouluja kutsutaan jättämään vapaamuotoinen hakemus viimeistään 28.2.2015. Osoite, johon hakemus ladataan, julkaistaan tällä sivulla hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä.

Hakemuksen saa toteuttaa videona, äänitteenä, tekstinä tai muulla sellaisella tavalla, jonka voi ladata sähköisesti hakemusosoitteeseen. Tärkeää on, että hakemuksen tekemiseen osallistuvat lapset, vanhemmat ja opettajat yhdessä. Kilpailuun osallistuvilta odotetaan suunnitelmaa siitä, miten palkinto käytettäisiin yhteisöllisesti lasten, koulun aikuisten ja vanhempien iloksi.

Koska tarkoituksena on hyvien käytäntöjen levittäminen, osallistumalla kilpailuun koulut antavat järjestäjille oikeuden hyödyntää kilpailumateriaalia kodin ja koulun yhteistyön edistämiseen. Pyydämme kouluja huolehtimaan, että vanhemmilta on julkaisulupa.

Voittaja julistetaan 18.3.2015. Valinnan tekevät järjestäjäorganisaatioiden ja Suomen Vanhempainliiton edustajat. Kilpailun pääpalkinnon 1 500 € lahjoittaa OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys.

TÄHTIKOULUn valinnassa kiinnitetään huomiota erityisesti seuraaviin asioihin:

  • Kodin ja koulun yhteistyö perustuu luottamukseen, kysymiseen, keskusteluun ja mahdollisuuteen olla eri mieltä.

  • Kodin ja koulun yhteistyössä kuuluu lapsen ja nuoren ääni. Siinä hyödynnetään ihmisten ja perheiden monimuotoisuutta.

  • Vanhemmat arvostavat opettajien pedagogista osaamista ja opettajat arvostavat vanhempien tietoa omasta lapsestaan.

  • Yhteistyö mahdollistaa vanhempien vuorovaikutuksen. Yhteinen toiminta lisää lasten kouluintoa ja oppimisen arvostusta.

  • Osallistumisen tavat ovat monipuolisia ja ne mahdollistavat eri elämäntilanteissa olevien vanhempien mukana olemisen.

Kouluyhteisö kuuluu kaikille ja kaikki kuuluvat kouluyhteisöön!

Lisätietoja antavat hankkeen tiedottajat:
Laura Nurminen                                               Susanna Lehti
puheenjohtaja                                                   puheenjohtaja
OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys ry        KoKoEspoo ry
Puh. 040 504 0322                                           Puh. 050 5755 961
www.oajpaakaupunkiseutu.fi                          www.kokoespoo.fi  

Hankkeen työryhmässä ovat lisäksi mukana:

Tuija Tikkanen                                                 Heli Haaro
puheenjohtaja                                                   valtuutettu
Helvary ry                                                        OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys ry
Puh. 040 743 5695                                           EKOAY, puheenjohtaja
   

Sami Markkanen                                                     Annika Arstila-Aaltonen
hallituksen jäsen                                                      hallituksen jäsen
OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys ry               OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys ry
yleissivistävien opettajien jaosto, puheenjohtaja    VOAY, varapuheenjohtaja
Puh. 050 314 5131                                                   Puh. 050 409 6456
sami.markkanen@opettaja.fi                                   annika.arstila-aaltonen@eduvantaa.fi


Mika Jokinen
puheenjohtaja
Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistys (VANVARY) ry
Suomen Vanhempainliiton johtokunnan jäsen
Puh. 050 529 6550

OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys ry
OAJ Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa lähes kaikkia opettajia Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa ja Vantaalla. Yhdistyksemme jäseniä ovat:
  • lastentarhanopettajat ja varhaiskasvattajat sekä päiväkodin johtajat
  • yleissivistävän opetuksen opettajat ja rehtorit (mm. perusopetus, lukio ja vapaa sivistystyö)
  • ammatilliset opettajat (mm. toinen aste, ammattikorkeakoulut)
  • yliopiston opetushenkilöstö ja ruotsinkieliset opettajat (lastentarhanopettajista yliopistoon).

Jäsenet työskentelevät niin kaupunkien kuin valtion ja yksityisten opetuksenjärjestäjien ja säätiöiden tai yritysten ja kuntayhtymien ylläpitämissä oppilaitoksissa. OAJ:llä on noin 16 000 jäsentä.
Yhdistyksen tehtävänä on mm. edistää opetuksen asemaa ja vaikuttaa koulutuspoliittiseen päätöksen tekoon.

KoKoEspoo ry
KoKoEspoo ry on kodin ja koulun yhteystyöfoorumi Espoossa. Yhdistys toimii vanhempainyhdistysten ja vanhempien vaikuttamis- ja tietokanavana.
Sen tavoitteena ovat hyvinvoivat perheet ja vahva vanhemmuus sekä lapsen ja nuoren oman äänen kuuluminen ja osallisuus.

Helvary ry
HELVARY ry. eli Helsingin vanhempainyhdistysten alueyhdistys edistää vanhempainyhdistysten, koulujen, Helsingin opetustoimen ja hallinnon välistä yhteistyötä.
HELVARYn jäseneksi voivat liittyä kaikki helsinkiläiset rekisteröidyt vanhempainyhdistykset. HELVARYn toiminta on kuitenkin tarkoitettu kaikille vanhempainyhdistyksille.

Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistys (VANVARY) ry
Vantaan vanhempainyhdistysten alueyhdistys (VANVARY) ry on perustettu vuonna 2004.
VANVARY toimii vantaalaisten vanhempien ja vanhempainyhdistysten yhteistyöelimenä. Alueyhdistys kokoaa koulujen ja päiväkotien vanhempia yhteen ja tarjoaa foorumin kunnan kanssa tehtävälle yhteistyölle. Yhdistys edistää vanhempainyhdistysten kannanottojen esiin tulemista koulutusta ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä.
Yhdistys tekee vahvasti yhteistyötä Vantaan kaupungin, Suomen Vanhempainliiton sekä pääkaupunkiseudun alueyhdistysten ja OAJ:n kanssa. Keskiössä ovat lapset ja nuoret perheineen.

Ei kommentteja: